Vihdoin koitti perjantai, iltapäivän viimeiset tunnit ja loma alkoi. Viisi viikkoa mökkeilyä ja etelänmatkaa olisi tiedossa. Pari viimeistä viikkoa oli mennyt töissä jo puolivaloilla. Lievästi sanottuna haastava kevät oli imenyt miehestä mehut kyllä viimeiseen pisaraan ja lomakausi oli enemmän kuin tervetullut. Viimeisen työpäivän aikana lähinnä hengailin toimistolla ja mieleen alkoi tupsahdella kaikkein rankimpia hetkiä viimeisten kuukausien ajalta. Ihmettelin itsekin, miten olin saanut kunnialla hoidettua kaikki työ- ja muut velvoitteet ja pitänyt paketin kasassa melko kiitettävästi. Loppujen lopuksi ihmiset sopeutuvat melkein mihin vaan ja elämisen raskaus kaiketi riippuu olosuhteista tai lähinnä niiden muutoksesta. Onnittelin itseäni hyvin setvitystä kevätlukukaudesta, moikkasin työkaverit ja lähdin ajelemaan kotiin päin.

Olimme sopineet Ebban kanssa, että hän tulisi pitkästä aikaa käymään ja sorttaamaan kamojaan. Saisin laatikoihin kerätyt tavarat pois nurkista ennen kuin loma alkaa. Aika oli parantanut haavat ja herneet tulleet nenästä pois. Ebba soitteli viikolla, juttelimme pitkät pätkät ja sovimme, että tavattaisiin vielä ennen lomaani. Sovittiin myös, että hän voisi tulla lomani aikana tekemään kotiin jäävälle teinimiehelle ruokaa ja tsekkaamaan silloin tällöin, ettei kotona pidetä isompia bileitä tai ainakaan muuteta sitä teinien lomakommuuniksi. 

Ebba saapui illansuussa ja valitteli väsymystä rankan viikon päätteeksi. Mielenkiintoinen juttu oli se, että kun olin yrittänyt palauttaa hänen ulkonäköään mieleeni aikaisemmin päivällä, en saanut selvää kuvaa aikaiseksi. Pian hän kuitenkin taas näytti tutulta, mutta aika nopeasti haalistuvat ihmiset mielestä, siis kolmessa viikossa, jos oikein laskin. Välit olivat muodolliset ja vältin itsekin mitään vakavia aiheita, lähinnä juteltiin niitä näitä ja kerrattiin perheen asioita viime ajoilta. Ehtiihän noista osituksista ja huoltajuuksista ja lastenvalvojista ja muista eroon liittyvistä sotkuista jutella myöhemminkin. Pääasia olisi, että Ebba saisi raijattua rojunsa kämpilleen ja säilytettäisiin asialliset välit niin, ettei mökillä tarvitsisi murehtia ylimääräisistä asioista tai käydä etänä läpi omaisuusriitoja. Mainitsin kuitenkin hänelle, ettei kotoani lähtisi mitään kamoja hänen mukaansa, kun hän kävisi täällä ruokaa laittamassa tai poikaa moikkaamassa. Hän vakuutti kunnioittavansa asunnon irtaimistoa, kun olen poissa.

Kun pakkasin kamoja mökille kelailin mielessäni läpi vielä menneitä kuukausia. Ainakin omalla kohdallani uuden suunnan ottaminen elämään näyttäisi sujuvan asteittain parissa kuukaudessa. Tällä hetkellä suurimmat murheet olivat jo poissa mielestä ja paljon positiivisuutta tullut mukaan arkiseen elämään. Vuosien ajan ilmassa leijunut kyynisyys ja jännite olivat poissa, enkä kaivannut tippaakaan sitä mitä vielä muutama kuukausi sitten olin pitänyt normaalina arkena. Näissä fiiliksissä oli melko mukavaa painua metsän siimekseen lasten kanssa. Ja tietysti kissojen, jotka näyttivät siltä, että paska lentäisi taas matkan varrella.