Herätys parin tunnin aamu-unien jälkeen oli melkoisen kankea. On se onni nyt, että on lomapäivä, ei olisi minusta työpaikalle tänään. Päätä jomotti, ehkä osittain sen takia, että olin koko eilisen illan poltellut tupakkaa takapihalla ja kelaillut tätä kaikkea. Olin ansiokkaasti yrittänyt olla polttamatta jo muutaman viikon, mutta nyt kyllä repsahti ja pahasti. Ihme homma tämä sydänsuru. Minulla on ollut sitä aiemminkin ja se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ylävatsassa aina samassa paikassa. Ei erityisen lähellä sydäntä, mutta ei kovin kaukanakaan. Jollakulla asiantuntijalla olisi tälle varmastikin jokin fysiologinen selitys.

Piti ihan tosissaan vääntää itsensä ylös sängystä ja mennä suihkuun. Olin sopinut tälle päivälle autolle huollon ja se pitäisi hoitaa kunnialla. Autokorjaamolla löi pää tyhjää, kun tiskillä kysyttiin auton rekisterinumeroa. Sanoin mielestäni oikean, mutta väärin meni. Lyhyen miettimisen jälkeen muistin oikein. Kaveri katsoi hieman pitkään sekoiluani. Homma pitäisi olla tunnissa ohi ja sitten takaisin kotiin. Istahdin autotalon kahvioon ja aloin lukea paikallislehteä. Lehti olisi ihan hyvin voinut olla väärinpäin, en tajunnut siitä mitään. Ajatukset alkoivat pyöriä Ebban kertomuksessa ja pettämisessä. Miten ihmeessä voi olla satunnainen tapaus, jos yhteyttä on pidetty jo pitemmän aikaa? Jos taustalla ei ole poikakaveria, niin tyttökaveriko siellä hotellissa oli? Jos vituttaa ja pitäisi puhua, niin miksi helvetissä ongelma pitää ratkaista pettämällä ja eikö jumalauta yhdestä kerrasta opi yhtään mitään?

Illalla päätin soittaa Ebballe. Tiedän, ettei kunnon pelimies soittelisi perään tämän tyyppisessä tapauksessa vaan antaisi jäätävän hiljaisuuden tehdä tehtävänsä, mutta en olekaan mikään pelimies. Eikä tämä ole peliä vaan rakkautta ja kun tunteet on pelissä, niin tyylipisteet kärsii. Ebba suostui mielellään juttelemaan, tosin edelleen pelottavan rauhallisena, ei yhtään Ebbamaisena. Hän kertoi suunnilleen samat asiat kuin eilenkin ja halusi painottaa, ettei mitään suhdetta ole taustalla. Muistelin joskus nähneeni jonkun nettivideon, jossa FBI:n tyyppi kertoi, että kuulustelussa syytetty usein toistaa juuri sitä asiaa, josta valehtelee, koska haluaa vakuuttaa myös itsensä toisesta totuudesta. Ebba kertoi, että asia pitää nähdä kokonaisuutena. Jo pitkään jatkunut paha olo ja tietoisuus siitä, että rakkaus ei ole oikeanlaista johti äärimmäiseen tekoon ja se olisi tapahtunut vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin. Totesimme, että pyritään keskustelemaan tästä rauhassa jatkossa enemmän. Hän kertoi tulevansa seuraavana päivänä tänne päin katsastamaan vuokra-asuntoa ja voisi ottaa lapsetkin mukaan. Sovittiin niin ja kaikesta huolimatta oli hyvä kuulla, että hän oli tilanteen huomioon ottaen kunnossa ja hänen ääntäänkin. Aika vauhdilla tämä näköjään etenee.

Puhelun jälkeen jäin pohtimaan näitä syitä ja selityksiä. Teolle, joka on moraalisesti tuomittava, pitää löytää selitys. Oli se sitten mikä tahansa. Selitys oikeuttaa tekijän tekoonsa ja siihen voi aina vedota. Muutenhan teko olisi pelkkää ilkeyttä ja ilman hyvää syytä kai täyttäisi jonkun luonnehäiriön tunnusmerkit. Kerran näin telkkarissa murtovarkaan haastattelun, jossa mies kirkkain silmin kertoi, että hänestä varastamisessa ei oikeastaan ole mitään pahaa, koska ihmisillä kuitenkin on aina kotivakuutukset. Muistelin muitakin kuulemiani pettämistarinoita. Kun aiemmin pari kolme vuotta sitten olimme Ebban kanssa kokeilleet avointa suhdetta ja olin sen puitteissa tavannut jonkun verran eronneita naisia, heillä kaikilla tuntui olevan omasta mielestään pätevä meriselitys pettämiselle jos näin oli päässyt käymään. Ehkä surkuhupaisin oli tarina, jossa miehessä ärsytti liiallinen pelikonsolin pelaaminen ja se oikeutti puolison pettämään.

Illan päätteeksi istuskelin taas talon takapihalla ja polttelin röökiä. Tupakointi ei sovi duunityyliin eikä perhetyyliin eikä oikein mihinkään muuhunkaan tyyliin, mutta eromiestyyliin se sopii ja on hyväksyttävää. Taivas oli kirkas ja kylmän tähtitaivaan alla mieleeni tuli ajatuksia. Kaiken tarpomisen jälkeen ei enää tarvitsisi kuunnella Ebban ärhentelyä koskaan enää. Asia ei ehkä ole niin, mutta siinä hetkessä muistin lähinnä niitä hetkiä, joina Ebba oli koko parinkymmenen vuoden pituisen suhteen ajan nalkuttanut jostain, valittanut tai arvostellut tai kiukkuillut ja ne tuntuivat täyttävän koko suhteen alusta loppuun. Tajusin, että se ei enää ole minun ongelmani vaan tästä lähin kenties jonkun toisen ongelma. Voi sitä piruparkaa. Tänä yönä saisin nukuttua. Olen irti Ebbasta. Minun ei tarvitse enää koskaan asua saman katon alla hänen kanssaan. Olen vapaa!