Aika on suhteellinen käsite ja välillä sen huomaa selvästi. Alkuvuonna töissä ja kotona ja muuallakin on ollut tunne, ettei aika tunnun riittävän mitenkään, koko ajan on jotain menossa. Kuitenkin viime viikolla huomasin monen monta kertaa ajan suorastaan matelevan. Se tuntui venyttävän lomaviikon vuoden pituiseksi, mikä oli aika miellyttävä juttu muuten paskassa viikossa. Tänään ajellessani töistä kotiin mietin, miten nopeasti oikeastaan puolitoista viikkoa olikaan kulunut siitä, kun näin Ebban viimeksi kotosalla. Hän sai tänään avaimet uuteen vuokra-asuntoonsa ja olimme sopineet tapaamisen meillä neljäksi. Olin luvannut auttaa vaatteiden ja muiden tavaroiden kantamisessa.

Kun pääsin paikalle, muutto oli jo täydessä vauhdissa. Ebba oli saapunutkin aikaisemmin ja oli viemässä jo toista autolastillista kamaa uuteen kotiinsa. Pian hän palasi ja parkkeerasi auton talon eteen. Kohtaaminen oli rauhallinen ja sopuisa, jotain ihan muuta kuin viimeksi vappuna. Kävelimme huoneesta toiseen ja hän puhui koko ajan asioista, joita pitäisi saada uuteen kämppään. Kuljin mukana ja mutisin myöntäviä kommentteja. Kyse oli lähinnä kodin tekstiileistä ja keittiötavaroista ja sen sellaisesta. Huomasin, että toinen meistä oli melkoisen paljon paremmin valmistautunut tähän ja tiesi tarkalleen mitä oli tapahtumassa, kun taas toinen meistä oli edelleen hölmistynyt kaikesta edellisen viikon aikana tapahtuneesta. Itselläni oli edelleen epätodellinen tunne ja koko homma tuntui olevan kuin suurta leikkiä. Tarkkailin Ebbaa ja hänen määrätietoista puuhasteluaan ja puhettaan. Mieleeni tuli muistoja parinkymmenen vuoden takaa, kun Ebba muutti asuntooni ja silloinkin sama määrätietoinen ote oli nuoren naisen tavaramerkki. Nyt ilmassa oli aistittavissa myötätuntoa ja jonkinlaista eroavien ystävien tunnelmaa. Innostustakin oli ilmassa, mutta se ei liittynyt tähän taloon eikä varsinkaan minuun.

Siinä vaiheessa, kun Ebba tyhjensi vitriinikaapista ostamiaan lasiesineitä ja olohuoneen hyllyltä taide-esineitä, alkoi minulla lievä ärtymys kasvaa. Ne toki sai viedä, mutta ovatko ne ihan ensimmäisten tavaroiden joukossa, kun aletaan elää erillään uudessa asunnossa. Keskustelu siirtyi seinäkelloon, josta totesin, että ei aleta nyt muuttaa sisustusta. Sen voi tehdä joskus myöhemmin. Ebba ymmärsi yskän ja ehkä myös sen, että eri taajuudella oltiin. Mietin mielessäni tätä touhua ja sitä, milloinkohan äidin luona kyläilevät lapset kertoisivat paikalla olleesta mukavasta sedästä, joka on äidin kaveri ja saisin kuulla, ettei nimenomaan hän liity eroon millään tavalla. Kun taustalla on pettämistä, on taustalla siis myös näyttelemistä kotona, valehtelua ja kulissien takaista peliä. Tässä kulttuurissa rehellisyydellä on iso merkitys ja luottamuksen menetys panee epäilemään vähän kaikkea sanottua. Miten voi suhtautua henkilöön, joka on varsin suorapuheinen ja yleensä ehdottoman luotettava asioissaan, mutta kuitenkin itsekin tunnustanut olevansa myös varsin epäluotettava. Tässä tapauksessa siis suora ja huoleton, heh heh. Kestäisikö Ebban yleensä hyvä huumori tuon letkautuksen nyt?

Ehkä kyse on siitä, miten eri tavoin naiset ja miehet suhtautuvat vuokra-asuntoon, josta sen pidemmälle vietyä suunnitelmaa ei vielä ole. Voisin kuvitella, että jos mies muuttaa yhteisestä kodista pois, hänelle riittää ensi alkuun sänky tai patja, jääkaappi, jonkun verran vaatteita ja televisio tai jotain sellaista hyvin käytännöllistä. Nainen miettii ehkä kokonaisuutena asuntoa ja homma pitää saada kodikkaaksi ja siedettäväksi mahdollisimman pian. Naisillahan ymmärtääkseni on keskimäärin paljon parempi yksityiskohtien huomiointikyky ja perifeerinen näkökyky kuin miehellä. Tarkan näkökentän ulkopuolella olevat asiatkin tulevat melko tarkasti huomioiduksi. Nainen voisi siis tämän perusteella tarkkailla vaikkapa miestä kuitenkaan häntä suoraan katsomatta ja tuijottamatta, mikä on lohdullista niille miehille, joita ei kukaan tuijota baarissa. Oli miten oli, tämä kaikki oli osa Ebban projektia muuttaa pois kotoa ikävästä elämästä ja projekti eteni monimutkaisen tuntuisena kokonaisuutena vakuuttavan varmasti. Ebballa oli aina jokin proggis päällä, joten tämän jälkeen olisi odotettavissa jotain uutta. Mitä se olisi ja mihin se liittyisi, sitä oli mahdoton edes arvata.

Muuttopäivä meni loppujen lopuksi yllättävän aikuismaisesti ja autoin häntä viemään seuraavat pari autollista tavaraa uuteen kämppään. Asunto oli varsin tilava kaksio ja kokemuksesta tiesin, että pian se olisi Ebban näköinen ja joku voisi luulla siellä asutun jo vuosia. Erosimme ystävyydessä ja ajelin kotiin. Pohdiskelin tätä päivää ja vaikka asumuserosta tässä ensin kyse onkin, niin seuraava askel eli virallinen ero tuntui olevan ihan nurkan takana. Jossain keskustelussamme oli aiheesta puhuttu ja Ebba oli pohdiskellut ääneen yhteisen kodin myyntiä ja sitä, miten sen jälkeen voisi ostaa oman asunnon ja että siihen pitäisi sitten valitettavasti ottaa lainaa ja niin edelleen. Aloin miettiä huolissani eri skenaarioita ja laskeskelin nopeasti kustannusvaikutuksen siihen, että lunastan Ebban ulos tästä asunnosta. Oman laskuoppini mukaan lopputulos näytti ihan siedettävältä, joka helpotti hieman oloa. Seuraavaksi aloin miettiä  kaikkia tilejä ja vararahastoja, jaetaankohan kaikki rahat vai miten se menee. Onneksi onneksi suurin osa rahoistani oli vielä työnantajan taskussa tulevaisuudessa ja niihin eivät avioerot ainakaan ihan suoraan vaikuttaisi. Voisiko minulle lätkäistä maksettavaa Ebban tulevaisuudessa menettämästä varallisuudesta ja menneisyyteen menetetyistä parhaista vuosista? Kämpän lainaankin oli otettu varsin maltillinen maksuerä ja lainaa oli tässä tapauksessa ilahduttavan paljon jäljellä. Jos joutuu hakemaan paljon lisää lainaa, kun muutenkin vituttaa, niin sitten vasta vituttaakin, järkeilin. Iltapäivälehdissä tasaisin väliajoin pelotellaan raflaavin otsikoin tulevasta persaukisuudesta ja kehotetaan hankkimaan edes muutaman kuukauden menoja vastaava summa sairauden, työttömyyden tai muun pahan päivän varalle. Nyt muuten sitten oli se paha päivä ja fyrkkaa tulisi menemään. Nyt voisi olla otollinen aika ostaa jotain kallista ja hassua, laittaa kaikki rahat sileeksi, nauttia tuhlaamisesta ja vähän toteuttaa itseään.