Sunnuntaina tapasin pitkästä aikaa tutun kaveriporukan. Jotenkin olin halunnut kelailla tätä koko juttua itsekseni, itse asiassa olin tottunut siihen niinä aikoina, kun Ebban kanssa puitiin jos jonkinlaista suhdekiemuraa sen ratkaisua. Ne vain olivat sen verran sekopäistä ideoiltaan ja toteutukseltaan, ettei niitä kerta kaikkiaan pystynyt selittämään ulkopuolisille. Se olisi vaatinut vuosien esiselvityksen. Se juuri on yksi pitkän parisuhteen hienouksista. Ne omat kuviot, joita ei muut voi kuin naureskellen katsella sivusta. Sellaisia kommentteja olimmekin saaneet ja jotain siihen suuntaan, että tuollaisen parisuhteen minäkin haluaisin. Istuskelimme kaverini Raipen kotona ja juttelimme niitä näitä. Viisikymppisten Raipen ja hänen vaimonsa suhde on pitkän ajan uniikiksi muodostama, jossa oma tunnelmansa ja pientä leppoisaa vittuilua säestää kuitenkin hyvä henki. Se luo kuvan hyvin vankasta suhteesta, jollainen heillä epäilemättä onkin. Samanlaisen kuvan mekin olemme varmaan antaneet joskus, mutta viime vuodet muuttivat kaiken yhdessä pitkässä yössä ja siitä kiinni jäädessä.

 

Ne kommentit, joissa pariskunnan suhdetta kehutaan ja ihaillaan, voivat olla myös hyvin vahingollisia. Siltä nyt tuntui, kun mietin vakavana, miten suurena yllätyksenä pettäminen, Ebban tyly rakkaudettomuuden tunnustus ja eropäätös lopulta tulivat. Olin ihan oikeasti tuudittautunut ajatukseen, että vaikka miten vaikeita ja rankkoja päiviä meillä olikin, se suuri hieno suhde kuitenkin selviäisi. Kylläpä alkoikin vituttamaan ja varsinkin se, että Ebba oli eilen sanonut, että ei semmoisista erotuntemuksista nyt vain pysty puhumaan. Niin, helpompaa on tutustua tuikituntemattomaan, tekstailla sormet kuumina ja aikatauluttaa salatapaamisia, se se vasta on helppoa.

 

Muu porukka lähti eri suuntiin ja jäätiin Raipen kanssa tupakalle talon pihalle. Ajattelin aluksi, että olen sen verran sekaisin kaikesta, että ehkä vielä aikaista alkaa puhumaan koko omasta perhehelvetistäni. Menee vaan sekavaksi juttu. Kerroin kuitenkin Raipelle pintapuolisesti, miten meillä menee. Äijätyyliin selvitys meni kutakuinkin niin, että vaimon kanssa on sitten ollut ihan helvetin hankalaa ja näyttää vakavasti siltä, että meillä menee nyt lusikat jakoon. Raipe siihen tuumasi, että minkäs ikäinen se teidän rouva on. Vastasin, että täyttää lähiaikoina 47 vuotta. Raipe pudisteli päätään kuin tohtori ja sanoi, että se on kyllä helvetin paha ikä. Vaihdevuodet perkele, ne kestää kauan ja on miehelle yhtä helvettiä. Totesin, että niillä voi olla jotain vaikutusta, mutta naisethan ei koskaan myönnä edes menkkojen alkamisen olevan vitutuksen syy. Raipe totesi kokemuksen syvällä rintaäänellä, että ei ne tajua sitä hommaa itse. Ei ne vaan tajua hormonitason laskua. Tuossa on kyllä järkeä. Mutta miten voi olla missään tekemisissä syyntakeettoman sekopään kanssa. Stumpattiin röökit, toivotettiin hyvää alkavaa viikkoa ja ajelin kotiin.

 

Illalla mietiskelin helvetillisen menopaussin vaikutusta koko surkeaan mielentilaani. Ebballa oli ollut melko rajuja oireita niistä ja hänelle oli juuri viikko sitten määrätty lääkitystäkin. Jos naisen kanssa kuukautiskierron aikana saa olla joskus tiettyinä päivinä tosi varpaillaan, niin tarkoittaako vaihdevuosiaika monen vuoden huonoa aikaa, joka vaan huononee koko ajan. Käykö siinä lopulta sitten niin, että nainen vaan kertakaikkiaan räjähtää kiukusta? Jos tämä on kohtalo nyt Ebballa, niin sääliksi käy niitä, jotka hänen kanssaan joutuvat olemaan missään tekemisissä. Ai niin, tavalla tai toisella joudun itse olemaan hänen kanssaan tekemisissä ja jos tavatessa saa osakseen kaiken Ebban kiukun ilman hitustakaan rakkautta, niin voi minua poloista. Ja mikä kumma on vaihdevuosien tarkoitus evoluutiossa. Ymmärrän kyllä hyvin sen, että vanhetessaan naisen hedelmällisyys laskee. Mutta minkä ihmeen takia tämä muutos muuttaa naisen sellaiseksi raivopääksi, että kaikki urokset kaikkoavat kauas kauhuissaan. Mitä ihmeen iloa tai hyötyä siitä voi olla populaatiolle?