Kuten olimme aikaisemmin sopineet, menimme koko perhe yhdessä isoäitini äitienpäiväjuhliin. Lievää epävarmuutta olin huomaavinani Ebbassa, kun hain hänet kyytiin ja itsekin olin mietteliäs. Tunnelma autossa oli tutunlainen, aika harvoin koko perhe on ahtautunut samaan kyytiin ja takapenkillä kävi pieni nahina, kuten jostain syystä aina. Perillä isoäidin luona sukua oli kertynyt kämppä täyteen ja jutustelu kaikkien kanssa meni leppoisasti, Ebbakin vaikutti tosi hyväntuuliselta ja näytti tosi hyvältä. Mietin jossain vaiheessa, että näillä näkymin tämä olisi viimeinen visiitti sukuni juhliin tässä kokoonpanossa ja siihen nähden meistä perheenä ei varmaankaan huomaisi yhtään mitään lähestyvästä grande finaalista. Huomasin kuuntelevani paljon enemmän, mitä muut puhuivat, normaalisti olen ehkä ärsyttävässäkin määrin äänessä ja mietin usein seuraavaa aiheeseen liittyvää hauskaa tarinaa sen sijaan, että kuuntelisin muita. Dalai Lama tai joku on joskus sanonut jotain kuuntelemisen tärkeydestä. Kun puhuu muille, kertoo vain oman päänsä sisältöä, mutta kun kuuntelee, saattaa joskus jopa oppia jotain. Ehkä minusta on tulossa parempi kuuntelija, jotain hyötyä tästäkin, jos jalostun siten.

Mietiskelin ja katselin sukulaisiani. Aika monella historiassaan kenellä mitäkin draamaa ja kriisejä ja siinä ne kaikki istuskelivat hyväntuulisina ja juttelivat keskenään. Meidän perhe on porskuttanut kaikki nämä vuodet ja nyt olisi sitten meidän vuoromme olla suvun puheenaihe hetken aikaa, kun haluaisimme joskus julkistaa virallisen eron. Syitä ei tarvitsisi eritellä. Se, että Ebba muutti pois perheensä luota, kertoisi ihan tarpeeksi ja suvussani löytyy kotiinpäin vetäviä spekuloijia ihan tarpeeksi. Saisin yksinhuoltajana säälipisteet ja isoäiti soittelisi viikottain kysellen, olenko muistanut syödä. Voihan perhana.

Jossain vaiheessa kiittelimme kestityksestä ja suuntasimme kohti kotikylää. Vein Ebban uuteen kotiinsa ja tytär jäi hänen luokseen yökylään seuraavan päivän äitienpäivää varten. Menin kotiin tekemään kesken jääneitä maalaushommia ja mietiskelin niitä näitä. Jännä homma tuo pitkän suhteen aikana muodostunut kuva toisesta. Ainakin itselläni se tietty kuva, johon ihastuin on säilynyt samantyyppisenä koko suhteen ajan. Tiedostan kyllä, että toinen vanhenee, mutta jollain tavalla näen hänet silti jotenkin sellaisena parikymppisenä, ainakin piilevänä sellaisena. En tiedä, miten naiset näkevät miehensä vuosien saatossa, ehkä ihan toisin tai onko tämä yleistä miehilläkään, mutta itselläni näköjään näin. Jos minulla olisi puoliso, joka näkee minussa aina sen nuoren miehen, olisin melko tyytyväinen tilanteeseen. Jos tulevaisuudessa joskus hankkiutuisin taas suhteeseen nyt itseni ikäisen kanssa, niin näenkö hänet aina keski-ikäisenä. Ehkä tai sitten se lumous haihtui tämän suhteen myötä. Rakastuminen kaksikymppisenä on todennäköisesti ihan erilaista kuin keski-iässä. Kaksikymppisenä rakastuminen oli huumaavaa, elämä oli huoletonta ja kaikki velvollisuudet vielä edessäpäin. Oli mahdollista keskittyä ihan täysillä toiseen ja vielä kun samaan aikaan oli nuori ja tyhmä, niin tuloksena oli jotain aivan ainutlaatuista. Voin lämpimästi suositella kaikille rakastumista parikymppisenä ja hieno juttu, että pääsin kokemaan jotain sellaista.

Yksi elämän synkistä faktoista tuntuu olevan, että jos jättää maalipurkin kannen huolettomasti keskelle lattiaa, sen päälle astuu ennemmin tai myöhemmin. Näin tälläkin kertaa ja konkkasin jalkapohja maalissa pitämään taukoa takapihalle. Ajatukset palasivat päivän juhliin ja asioihin, mitä kuulin sukulaisiltani. Muutama hupaisa tarina ja itse asiassa paljon kuulumisia, jotka muistin paremmin kuin aikaisemmin. Mietin meidän perhettämme ja sitä, tekikö tilaisuus tiukkaa Ebballe. Vaikea sanoa, miten itsellä pokka pitäisi, jos olisin vastaavassa tilanteessa Ebban sukulaisten parissa ja mitä pohtisin. Se, miten asiat itse näkee, vaikuttaa paljon. Se, että pitää paidan puhtaana, tekee elämästä ja pään pystyssä pitämisestä lopulta aika helppoa, tuli vastaan mitä tahansa. Mieleeni tuli Keith Richards, joka kaiken muun ohessa näytteli merirosvoseikkailussa Pirates of Caribbean. Hänen yllättävänkin hyvin esittämänsä kapteeni Teague sanoo Jack Sparrow:lle: ’It’s not about living forever,  Jackie. It’s about living with yourself forever.’