Samaan aikaan, kun tutustuin uuteen sosiaalisempaan elämään, tein hommia kotosalla tulevia tyttären rippijuhlia varten. Maalausta ja muuta pientä remonttia sekä kodin uudelleenjärjestelyä. Tässä työssä tunnelma oli uusi. Nyt tekisin sisustusta uutta perhettä varten, jolloin Ebban oleskelua tai mielipidettä tai kommentointia tai mitään muutakaan ei tarvitse enää ottaa huomioon. Toista olohuonetta sisustaessani huomasin puutteen keskellä lattiaa. Lähdin töiden jälkeen Ikeaan etsimään sopivaa pientä sohvapöytää. Juuri kun olin saanut pöydän sekä kaikki muut mukaan tarttuneet tavarat autoon ja suuntasin kohti kotia, puhelin soi. Soittaja oli Ebba. Hän oli itkuinen. Lompakko ja sen mukana maksukortit ja bussiliput ja kaikki olivat kadonneet päivän aikana ja hän istua kyhjötti kaupungin keskustassa vailla rahaa ja pyysi apua. Mikään kiire ei ollut kotiin ja lupasin tulla paikalle sekä heittää hänet kotiinsa. Matkalla kotikylään Ebba itki ja oli kuin koko maailma olisi romahtanut. Hän manasi olevansa konkurssissa. Sanoin, että lompakkoja nyt katoaa ja viikossa hän saisi uudet kortit ja muut ja lupasin lainata käteistä niin paljon kuin tarvitaan. Makselee sitten takaisin, kun ehtii. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänellä maailma romahtaa tällä tavoin. Hän oli jo pitkään ollut samanlainen, vailla optimismia ja pienetkin negatiiviset asiat saivat hänet vajoamaan synkkyyteen ja olisi turhaa saada häntä näkemään mitään valoisaa tai humoristista tässä asiassa, joten pidin näistä asioista turpani kiinni. En ole ammattilainen, mutta olin jo pitkään ajatellut Ebban olevan hyvin uupunut ja ehkä myös masentunut ja tämä ajatus tuli taas mieleeni. Kaikkeen tekemiseen tuntui liittyvän suunnaton ponnistelu ja yllätykset ja takaiskut veivät tolaltaan. Ebban perusluonne parisuhteemme aikana oli ollut positiivinen ja humoristinen ja tämä synkkyys oli mielestäni pikkuhiljaa alkanut ja vahvistunut viimeisten vuosien aikana. Sain Ebban kotiinsa rahatukon kanssa ja lähdin kasaamaan sohvapöytää kotiin.

Rippijuhlaviikonloppuna olimme sopineet, että Ebba tulee jo lauantaina meille järjestelemään ja siivoamaan, voisimme myös käydä kaupassa ostamassa kaiken tarvittavan. Hän saapuikin puoliltapäivin ja huuteli makuhuoneen oven takana tulleensa. Ei avannut ovea vaan häveliäästi jäi ulkopuolelle ja hyvä niin. Olin ollut edellisenä iltana kavereiden kanssa ulkona baarissa, joten näky ja haju makkarissa olisi ollut jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Päivästä tulisi pitkä ja hikinen, eikä pelkästään hellelukemien takia. Kaupassakäynti ja siivoaminen sujui rutiininomaisesti ja yhdessä tekeminen tuntui mukavan tutulta. Hyvin nopeasti tuli tunne, kun hän ei olisi ollutkaan poissa ja hän teki valtavasti töitä huomisten juhlien eteen, kuten aina ennenkin. Ainoa poikkeus oli tietysti, että illalla hän poistui vähin äänin kotiinsa ilmoittaen tulevansa seuraavana aamuna aikaisin takaisin.

Juhlat sujuivat oikein hienosti ja edustimme perheenä samaan tapaan kuin aikaisemminkin. Meistä otetuissa kuvissa kaikki hymyilevät ja Ebbakin nauraa joissain kuvissa katketakseen. Tietyissä olosuhteissa porukka viihtyy hyvin yhdessä ja se sai minut hieman surumieliseksi kaiken kulissien takaisen tapahtuneen jälkeen. Huomasin myös, että se tietty lumous, jossa pitkän suhteen aikana olin aina nähnyt hänet sinä parikymppisenä upeana tyttönä oli ehkä jollain tavoin haihtumassa ajan myötä. Panin merkille, että hän on alkanut muistuttaa yhä enemmän ikääntynyttä äitiään ja muuttumassa pikkuhiljaa suorastaan tätimäiseksi ulkomuodoltaan. Varsinaisesta rupsahduksesta ei voisi vielä puhua, mutta yllätyin itse näistä huomioista. Ihmiset näkevät useinmiten, mitä haluavat nähdä ja kukaan ei kai näe itseään ja läheisiään juuri sellaisina kuin he todellisuudessa täysin ovat.

Arki jatkui maanantaina ja seuraava juhlaviikonloppu alkoi taas häämöttää edessä. Juhannusta tosin juhlisin melko maltillisesti suvun mökillä lähinnä puutarhatöiden ja rentoutumisen merkeissä ja ainoa juhlaan viittaava omalta osaltani olisi lipun vetäminen salkoon, jos nyt ei sada kaatamalla. Ebba viestitteli saaneensa lompakon mukana kadonneet korttinsa uusittua ja elämä olisi siellä siellä taas jotenkuten raiteilla. Pari päivää ennen pitkää viikonloppua Ebba ilmoitti, että voisi tulla meille juhannuksen aikana keräämään tavaroitaan, kun muut ovat poissa. Tässä vaiheessa alkoi vituttamaan tämä meininki. Toistaiseksi hän oli tullut entiseen kotiinsa suunnilleen samaan tapaan kuin asuessaan täällä ja välillä käynyt ilmoittamattakin silloin, kun muut eivät olleet kotona. Joka kerta käytyään hän oli vienyt mukanaan jotain joko asiasta kysyen tai kysymättä, samoin myös edellisenä juhlaviikonloppuna, jolloin tuntui välillä kiertelevän talossa kuin karkkikaupassa arvioimassa pois vietävää tavaraa. Kuitenkin tätä erillään asumista oli jo jatkunut niin pitkään, että tämä käytös alkoi tuntua epämukavalta ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin kaikki irtaimisto kotonani on joko yhteistä tai minun hankkimaani asumuseron jälkeen. Lievästi ärtyneenä ilmoitin hänelle mahdollisimman ystävällisesti, että tavaroista voidaan sopia, mutta yhdessä ja silloin, kun olen kotona. Annoin ymmärtää, että hän on täällä vieraana aina tervetullut, mutta vain vieraana. Eihän kukaan käy hänenkään kotonaan penkomassa, kun hän on poissa. Ebba vastasi lyhyesti, että antaa olla sitten ja varmaankin veti herneet nenään asiasta.  No välillä  ihmisille nyt vaan joutuu tuottamaan pettymyksiä. Toivottavasti hän kuitenkin kunnioittaa tätä yksityisyyttä jatkossa, muuten tämä kämppä on ennen pitkää täysin autio ja vaikken olekaan keräilijätyyppi, en kuitenkaan halua täysin luopua kaikesta materiasta.