Torstaina töissä juoksin kokouksesta toiseen ja tein samalla päivän aikana huomioita itsestäni. Nälkä oli palannut. Puolitoista viikkoa olin lähinnä väkisin syöttänyt itseäni, koska minkäänlaista nälän tunnetta ei ollut tai jos oli, se ilmeni lähinnä lisääntyneenä vatsakipuna tai jonain muuna. Nyt vatsa tuntui palanneen normaaliin tunteeseen. Myös ylävatsassa ollut jatkuva kipu, jonka olin liittänyt sydänsuruun tai henkiseen sokkiin tai mitä sitten olikin oli poissa. Myös Ebba oli poissa mielestä tai ainakaan ei pyörinyt koko ajan spekulaatioiden keskiössä. Iltapäivällä vedin isoa kokousta ja homma meni niin, että pidin alustuksen ja sen jälkeen esittelin ja kommentoin päivitystään antavia kollegoita vuoron perään. Kesken kokouksen Ebba ilmestyi mieleeni hyvin vahvasti, ei sentään näkynä, mutta hyvin voimakkaana muistikuvana. Aloin tuntea taas hyvin epämiellyttävää tunnetta ylävatsassa ja hetken ajan päässä löi tyhjää ja mietin, että poistun jopa kokouksesta käytävälle kokoamaan itseäni. Karkoitin  kuitenkin ajatukset mielestäni ja keskittyminen palasi pikkuhiljaa kokoushuoneeseen ja keskusteluun. Palaverin jälkeen huomasin, että Ebbalta oli tullut viesti. Hän kertoi käyneensä hakemassa lisää kamojaan kotoa ja että tarvitsisi autoa viikonloppuna muuttoon sekä tiedusteli, että tämä varmasti sopisi. Mieleeni tuli ne lukuisat kerrat, kun olimme Ebban kanssa taivastelleet yhdessä sitä, että toinen oli juuri ajatellut toista kun toinen oli soittanut. Parinkymmenen vuoden aikana sitä oppii tuntemaan toisen hyvin ja tietää melko tarkalleen, mitä toinen ajattelee mistäkin. Sellainen voi kyllä viedä jännitystä ja tiettyä vetovoimaa pois suhteesta, jos sellaista kaipaa ja en yhtään ihmettelisi, jos Ebba olisi kokenut sen yhtenä ahdistavana lisänä muutenkin tappavan tylsään arkeensa. Tavallisesti minulle tämä telepatialta tuntunut yhtäaikaa ajatteleminen oli hauska juttu ja se toi yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta nyt tunne oli painostava. Mietin, miten pitäisi nyt suhtautua asumuserossa asuvaan vaimoon ja näillä näkymin tulevaan entiseen vaimoon. Pitäisikö sitä ajatella, kuten kotoa muuttanutta lasta, jolla on oma elämä, mutta ovet aina auki vanhaan kotiin. Vai kuten tuttuun, jonka kanssa sovitaan aika kyläilylle vai miten. Mitä haittaa siitä olisi, jos hän tulisi odottamatta käymään? Ei varmaankaan mitään juuri nyt. Tulin siihen johtopäätökseen, että tulkoon ja menköön miten haluaa, kunhan ei aiheuta mitään hässäkkää tai rähinää. Aika helvetisti kaikenlaisia uusia käytäntöjä ja muita tässä tulisi. Päätin, että pitkä keskustelu aiheen tiimoilta olisi paikallaan Ebban kanssa vaikka viikonloppuna.

Perjantai ja viikonloppu tuli tarpeeseen ja lähdin illalla moikkaamaan Raipea ja kaveriporukkaa. Juteltiin taas niitä näitä ja Raipe kyseli, että miten sulla siellä kotosalla menee. Mietin , että koko stoorin kertominen olisi vieläkin ihan liian sekava ja pitkä juttu ja ajattelin kertoa lähinnä, miltä itsestäni tuntuu. ´Musta tuntuu, että se on mennyt ihan sekaisin, että se on vittu ihan oikeesti hullu. Mä oon ihan puulla päähän lyöty enkä tiedä, mitä tästä hässäkästä lopulta tulee.´, sanoin. Raipe katsoi miettiväisenä ja hymyili hyväntahtoisesti. ´Ymmärrän, meillä on ollut ihan karmeita vaiheita vaimon kanssa. Nyt se on jo 52 ja toivon, että parin vuoden päästä helpottaa.´, hän sanoi rauhallisesti, eikä tuntunut pitävän asiaa isonakaan juttuna. Ehkä totuus on toinen. Mistäs sitä tietää, minkälaisia kuvioita toisilla on verhojen takana ja miten raskaasti ihmiset ottavat eri asiat. Toisaalta Raipe on saattanut nähdä sellaisiakin kohtaloita, joihin verrattuna menopaussit ja vaimon sekoilut ovat lasten leikkiä. Lähdin illalla kotiinpäin näissä mietteissä.

Lauantaina olin sopinut perheen pienimmäisen kanssa, että voidaan käydä kaupoilla. Hän halusi katsella jotain äitienpäivälahjaa. Alustavasti oli jo sovittu, että hän menisi Ebban luo yökylään äitienpäiväviikonloppuna, joten lahja pitäisi olla. Odottelimme Ebbaa, jonka piti tulla hakemaan toinen auto muuttoa varten ja hän saapui kaverinsa kanssa tasan kello 12, kuten oli sovittu. Puhuttiin pikaisesti ja sovittiin, että Ebba tulisi sunnuntaina käymään ja juteltaisiin asioistamme. Myöhemmin kauppakeskuksessa sovittiin, että tytär menee kiertelemään kaupoissa ja menisin itse alakerran markettiin ostamaan jotain, mitä oli mielessä, nimittäin sakset. Ebba oli kai käynyt hakemassa kaikki pienet sakset, ainakin siltä vaikutti, kun niitä eilen etsittiin ja ajattelin ostaa uudet. Marketin edessä törmäsin Kaukoon, tuttavaan työkuvioista. Hän oli matkassa päiväkoti-ikäisten lastensa kanssa ja hassutteli kertomalla, että katsokaan lapset, tuossa on paha setä. Näytin omasta mielestäni pelottavaa ilmettä ja juteltiin hetki Kaukon kanssa niitä näitä. Hän kertoi, että tänään on karkkipäivä ja marketin karkkikadulle olisi matka. Mainitsin, että olen matkassa tyttären kanssa, joka etsii kaupoista jotain äitienpäiväksi. Kauko ei sanonut siihen mitään ja muistinkin, että voi perhana. Olin kuullut jostain, että Kaukon vaimo oli kuollut pari vuotta sitten. Hän oli ollut melko pitkään poissa töistä tämän jälkeen. Tuli itselle vähän kiusaantunut olo, mutta Kauko vaihtoi sujuvasti puheenaihetta ja jutusteli leppoisasti. Ehkä hän kuulee ihan tarpeeksi joka tuutista toukokuussa äitienpäivästä ja on sinut asian kanssa. Siinäpä hieman sitä mittakaavaa omaankin parisuhdekriisiini. Kauko jatkoi hyväntuulisena lastensa kanssa marketin käytävää eteenpäin ja toinen lapsista katsoi minuun ja nauroi, ´paha setä´. On siinä kova jätkä tuokin tuossa ja koko perhe, mietin ja hymyilin hassusti takaisin.

Haahuilin melko pitkään marketissa ja mukaan tarttui erikoinen kokoelma kaikenlaista tarpeellista. Löysin polkupyörän ulkorenkaan, joka sattumoisin tarvitsisi vaihtaa yhteen perheen pyöristä. Paketti vinyylihanskoja maalaushommia ja etenkin vanhan maalin pesua varten. Iso paketti vessapaperia, koska se nyt vain oli tarjouksessa. Sakset, joita olin tullut hakeemaankin ja iso siivilä, kun sitäkään ei Ebban jäljiltä enää ollut löytynyt. Jossain vaiheessa näin Kaukon lapsineen karkkikadulla. Lapset ja Kauko parveilivat kaikki yhtä innostuneina karkkilaarilta toiselle ja he näyttivät siltä kuin eivät olisi ihan vähään aikaan karkkeja nähneet. Onni on suhteellista sekin. Kun toisille ei ahdistuksen keskellä tunnu riittävän mikään, niin toisille onni on karkkikatu lauantaisin.