Pikkuhiljaa puhevälit palasivat ja siinä puolin ja toisin auttoi koulujen päättäjäisiin valmistautuminen. Siinä sivussa sain aikaiseksi soittaa, nyt tällä kertaa oikeaan osoitteeseen ja keskustelin ihan oikean tyypin kanssa. Sain puolen tunnin puhelinajalla melkoisen tietopaketin eroamiseen liittyvistä virallisista toimenpiteistä aina lapsilisän yksinhuoltajakorotuksesta mahdolliseen ero-oikeudenkäyntiin. Lastenvalvojalle saimme ajan vasta syyskuulle ja sitä odotellessa meidän pitäisi Ebban kanssa hoitaa kahden kämpän taloudet keskenämme neljän kuukauden ajan. Netistä löytyi melko pätevä elatusapulaskuri ja ositukseen löytyi hyvää tietoa lakiasiain nettisivulta. Pyysin Ebbaa käymään näitä myös keskenään läpi ja ehdotin, että keskustelisimme talousasioista ja muusta lähitulevaisuuden hoidosta koulujen päättäjäisten jälkeen.

 

Olimme sopineet menevämme koko perhe yhdessä kauppakeskukseen ostamaan päättäjäisvaatteita ja homma sujui yllättävänkin mallikkaasti. Kiertelimme yhdessä kaupoissa ja Ebban pistämätön väri- ja tyylitaju oli tarpeen, muuten olisin todennäköisesti vetänyt asuvalinnan vanhimmalle pojalle hieman vihkoon. Ajan säästämiseksi hajaannuimme ympäri ostaria ja jäin yhteen muotikauppaan jonottamaan housuja pojalle. Jonossa en voinut olla huomaamatta edessäni seisovan rouvan paksua pohjetta, johon oli tatuoitu Cheekin Alfa ja Omega - levyn kansi niin, että kuva kulki kaarevasti pyöreän pohkeen sivulta toiselle. Mietin, että kai jokaisella joskus hihna luistaa sen verran pahasti, että tulee tehtyä jotain jälkeenpäin käsittämätöntä. Toisaalta Ebballa sekopäinen toiminta ollut viimeisten vuosien aikana jatkuvaa ja mielestäni vierestä seurattuna homma lähtenyt käsistä yhä pahemmin ja pahemmin ajan kuluessa. Tuleekohan tässä eteen vielä vaihe, jossa hän päätyy lepositeisiin. Mitäs sitten tehdään, asunko sitten yksinhuoltajana kahdessa asunnossa? Viimein jono eteni kassalle asti ja muut olivatkin valmiit toisaalla. Ajelimme kotiin ja muistutin Ebbaa viikonlopun tapaamisesta ja keskusteluista. Hän valitteli väsymystään ja kiireitään, mutta lupasi harkita asiaa.

 

Viikonloppuna soi suvivirsi ja koululaisille ehkä vuoden paras päivä, kun edessä kesälomaa niin pitkään, ettei ajatus edes vielä kantanut sen päättymiseen elokuussa. Itselläni päivän fiilis meni jotenkin ohi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Ebba saapui juttelemaan, fiilis oli lopullisesti mennyt. Hän saapui valmiiksi itkien ja kun kysyin syytä tällä kertaa, sain vastaukseksi jotain muminaa, että käydään nyt asiat läpi vaan. Aloin käymään läpi laskelmiani ja aikatauluja ja Ebba säesti itkemällä ja mutisemalla jotain katkeran kuuloista skeidaa oman itsenäisyytensä tärkeydestä ja siitä, että voi luopua kaikesta muusta, että pääsee tästä. Lopulta hän jotenkin sai koottua itsensä ja selvisi, että hänestä tänne tulo oli ollut hyvin ahdistavaa ja että hän oli olettanut, että hänet putsataan viimeisistäkin rahoistaan ja pakotetaan maksamaan elatusmaksuja ja allekirjoittamaan sopimuksia. Pysyin kiitettävän rauhallisena ja yritin selittää, että nämä laskelmat olisi syytä ottaa tosissaan, koska kun jättää perheensä ja muuttaa pois, niin totta vitussa siitä joutuu maksamaan, koska laki vaatii huolehtimaan alaikäisistä ja opiskelevista lapsistaan. Ennemmin tai myöhemmin nämä maksut ovat tosiasia ja ne ovat kaiken lisäksi ulosottokelpoisia. Sanoin ajatelleeni, että kesän ajan voisimme käyttää rahat yhteistililtämme, koska sehän vedetään joka tapauksessa sileäksi osituksessa, joten yhteisiä rahoja siinä tuhlataan. Sehän ajaa ihan saman asian kuin elatusmaksu. Toisaalta voisimme myös keskeyttää toistaiseksi asuntolainan maksun. Mitä järkeä nyt minun on lyhentää mitään, kun näköpiirissä on kuitenkin syksyllä lainan kokonaan uudelleenarviointi. Ebba suostui näihin tottakai ja sanoi selvittävänsä tulojaan ja menojaan nyt kun kallis muuttokuukausi on ohi. Hän myös sitoutui järjestämään lapsille ruokailua kerran pari viikossa, jonka korkein elatusmaksukin olettaa. 

 

Lopulta keskustelimme aika hyvässä hengessä. Olin mielestäni tarjonnut tilanteeseen oikein reilut ehdot tällä hetkellä. Tulevaisuudesta, mahdollisesta oikeusistunnosta ja ajatuksistani elatuksen ja osituksen suhteen en maininnut. Ne tulevat vastaan joka tapauksessa ja tärkeintä on saada yhteistyö kuntoon lasten takia. Lievästi sanottuna hauraan ja rikkinäisen ihmisen kanssa tunsin keskustelevani. Mainitsin hänen olevan mielestäni melkoisen hullu, mutta hän sanoi olevansa omasta mielestään selväpäisempi kuin aikoihin. Muistelin, että psykologian tunnilla määriteltiin psykoosi niin, ettei henkilö itse ymmärrä olevansa sairas. Sovimme kuitenkin jälleen kerran, että tilanne pidetään tällaisena kesäloman loppuun asti ja mietitään sitten uudestaan.

 

Ebban lähdettyä mietin, että mitä se kertoo tästä ja meistä, ettei kumpikaan halua tässä tilanteessa jättää nyt eroanomusta vaan odotella muutaman kuukauden näin. Eroavalla pariskunnalla ei pitäisi olla mitään hyötyä viivytellä eroaan vaan päinvastoin. Ehkä se kertoo epäuskosta koko tilanteeseen, ehkä rakkaudesta, joka on jossain syvällä, ehkäpä siitä, että tulevaisuus ei hirvitä niin paljon, kun prosessi ei virallisesti ole käynnissä. Puhuimme myös parisuhteemme aikaisista asioista ja miten mikäkin asia oli tuntunut vastenmieliseltä. Tuntui, ettei kummallakaan ollut mitään toista ihmistä vastaan, vaan asiat liittyivät mörköön nimeltä parisuhde, joka kummitteli kotona silloin, kun molemmat olivat kotosalla ja se todennäköisesti leijailisi paikalle hyvin nopeasti, jos olisimme tarpeeksi kauan taas saman katon alla.