Kun arki alkoi töiden ja lasten koulun merkeissä, erokin jysähti uudella tavalla eteen. Ehkä olin kuitenkin ollut epäuskoinen koko tilanteen suhteen enkä ollut kovin paljon miettinyt kesäloman jälkeistä aikaa. Ebba kävi vielä loman jälkeisissä kesäisen leppoisissa tunnelmissa piipahtamassa ja juttelimme niitä näitä. Hän mainitsi sivulauseessa, että haluaa ehdottomasti jatkaa itsenäistä uutta elämäänsä kaikkineen ja hänellä ei vaan nyt ollut fiiliksiä jatkaa entiseen tapaan. Johon tokaisin, ettei paluuta entiseen ole nyt näköpiirissä. Pintapuolisena selityksenä eroon tämä ei tietenkään riitä kuten eivät aiemmatkaan meriselitykset. Ymmärrän toki, jos lyhyen seurustelun jälkeen ei ole fiiliksiä, koska kumppaniehdokas ei tunnu omalta, mutta parinkymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen totuus lienee melko paljon monimutkaisempi. Luin mielenkiintoisen jutun keski-iän kriisistä, jossa pohdittiin sitä välimaastoa elämässä, jossa nuoruuden mahdollisuuksista on viimeistään luovuttava ja vanhuuteen alettava ainakin henkisesti valmistautua. Ja miten media muokkaa mielikuvaa vanhuudesta siten, ettei mitään mielenkiintoista ole enää odotettavissa ja toisaalta palvoo nuoruutta ja näiden takia keski-iän kriisi olisi nykypäivänä rankempi kuin ennen. Tiedä siitä. Omalta kannaltani menneet vuosikymmenet olivat olleet aika menestyksekkäitä ja tuoneet perheen, uran ja mukavan elämän enkä koe viisikymppistä vanhukseksi. Ehkä Ebba näkee menneisyytensä toisin ja haluaa kääntää elämänsä viime hetkillä ennen kuin on omasta mielestään niin vanha, ettei enää pysty. Artikkelissa myös mainittiin, että kun kriisissä oleva on ottanut radikaalejakin irtiottoja ja kokeiluja, voi jälkiseurauksena olla äkkipysäys ja jopa masennus. Jäänee nähtäväksi tämäkin. Totesin Ebballe, etten näe mielekkäänä avioliittoa ja ymmärsin, että hakisimme eroa loman jälkeen. Ebba sanoi, ettei hänelle ole mitään väliä sillä onko hän naimisissa vai ei ja saan tehdä niin kuin itse haluan. Viikkoa myöhemmin jätin eropaperit yksin käräjäoikeuteen.
Syyskauden aloitus ja arki sujui muutenkin hieman kaksijakoisesti. Välillä olin turhautunut ja vihainenkin siitä, miten helpolla mielestäni Ebba oli päässyt ja miten tökerösti oli hoitanut ja hoiti asioitaan. Koko kuvio soti oikeustajuani vastaan ja silloin tällöin päivät menivät aika synkissä ajatuksissa. Ebba lupasi järjestää lapsille ruokailun kotonaan kerran viikossa. Hän ilmoitti viikonloppuna, minä päivänä ja mihin aikaan lapset voisivat tulla hänen luokseen syömään. Homma lähti takkuillen käyntiin. Lapset eivät ensimmäisinä viikkoina kertaakaan kaikki päässeet paikalle ja jonain kertana yhtään syöjää ei ilmaantunut ruokailemaan. Tästä Ebba oli pahoillaan ja ilmoitti viestiryhmässä tehneensä ison määrän ruokaa turhaan. En usko, että hän ymmärsi ollenkaan, miten yksipuoliselta ja itsekkäältä tämä kaikki vaikutti, minusta ja varmaan ehkä lapsistakin. Tuntui siltä, että sen sijaan, että hän olisi halunnut tavata lapsia, hän kutsui lapset tapaamaan itseään. Sen sijaan, että hän olisi tehnyt asioita lasten ehdoilla tai jopa ilmoittanut, että hänen luokseen voi tulla ihan milloin vain, hän kutsui heitä luokseen aikataulutettuun tunnin tapaamiseen kuin jotain treffideittiä Tinderistä. Aika ja lasten käytös ehkä opettavat tai sitten hänellä vain nyt on niin paljon muuta tärkeämpää tekemistä.
Toisaalta arki kotona lasten kanssa lähti sujumaan hyvin ja olimme sopeutuneet elämään nelistään. Kotona ei juurikaan riidelty ja porukka tuli ja meni omien aikataulujensa mukaan. Hoidin ruokaa kaappiin ja pöytään, siivosin kämpän kerran viikkoon ja homma rullasi aika sujuvasti ilman toistakin aikuista. Olin myös tavannut Jonnan, jo ennen lomia pikaisesti, mutta nyt lomien jälkeen vietimme yhä enemmän aikaa yhdessä. Kaunis, pirteä, energinen, hauska ja positiivinen nainen, jonka kanssa touhusimme illat kaupungilla ja Jonnan luona. Kaiken kaikkiaan elämässä tuntui olevan suunta eteenpäin ja myös paljon positiivista virettä, jonka katkaisivat vain satunnaiset yhteydenotot Ebbalta ja lasten etäruokailujen ja niiden jälkikiukkuilujen seuranta.
Syyskuun aurinkoisessa illassa juoksin lenkkiä, kun vastaan käveli Irmeli. Ebban ja minun yhteinen tuttavamme, joka moikkasi ja pysäytti minut juttelemaan. Irmeli on jo yli seitsemänkymmentä, hauska ja puhelias nainen. Hän on enemmänkin Ebban ystävä ja itse olen lähinnä tuttu. Hän kysyi, mitä Ebballe kuuluu, josta päättelin, ettei Ebba ollut puhunut erostamme hänelle. Sanoin, etten osaa juuri nyt sanoa, kun en ole yli viikkoon ollut missään tekemisissä hänen kanssaan. Kerroin pääpiirteissään tapahtumat ja ehdotin, että Irmeli ottaa yhteyttä Ebbaan suoraan. Hän halusi keskustella niin pitkään aiheesta, että hiki jäähtyi viileässä illassa. Irmeli kertoi omista kokemuksistaan ja tiesi mistä puhui, kun uskoi elämän olevan nyt hankalaa, mutta ajan parantavan tällaiset asiat. Lopuksi hän mainitsi, ettei sitä kukaan tiedä, miten asiat päätyvät, kuka tietää vaikka takaisin yhteen. Sanoin, että luulen, että tämä on lopullista.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.